Se kasvaa kasvamistaan...

.. nimittäin masu. Pikkuhiljaa alkaa tulla muutokset esille. Ja siitähän sitten ei paluuta ole - toivottavasti ennen toukokuuta! ;)

Tässä näkee selvästi sen iltaturvotuksen.. :D Olo on kyllä sen mukainenkin.

Rv 16+1

On siellä pientä muutosta havaittavissa varsinkin alkuviikoille verrattuna! Tästä on siis tie vain eteenpäin, vai miten sen ilmaisisikaan..

Vietettiin eilen Paapin kanssa vuosipäivää ja varattiin illallispöytä Ravinteli Huberiin, Tampereelle. Voin sitten kyllä lämpimästi suositella kaikille sitä paikkaa, tykkäsimme kovasti. Annokset sai ns. koota itse haluamistaan pääraaka-aineista ja lisukkeista. Jälkiruuat veivät kielen mennessään.. Otettiin Paapin kanssa puoliksi entrecote -pihviä. Itselle lisukkeina pippurikastike, ranskalaisia sekä perunapyrettä ja luuydintä. Voin sanoa, että maistui ihan taivaalliselle! Lisäksi minulle suositeltiin omenaOLUTTA. Kuulostaa erittäin jännittävältä, mutta se oli todella hyvää. Kuin hiilihapotettua omenamehua olisi juonut. Pidin kovasti. Jälkiruuaksi valitsin päärynä tartetanin vaniljajäätelöllä ja marengilla. (Sen lautasen olisi voinut nuolla puhtaaksi..)

On vielä erikseen mainittava, että henkilökunta ja asiakaspalvelu olivat erinomaiset. Iloista sekä ystävällistä, ja pitivät huolen asiakkaistaan kysymällä onko kaikki hyvin, maistuuko ruoka. Siitä propsit paikalle. Tämä ei todellakaan jäänyt viimeiseksi vierailukerraksemme kyseisessä paikassa.

Joulu hiipii hiljalleen..

... nimittäin meille! Oon niin malttamaton varsinkin tämän vuoden joulun suhteen, sillä meillä on kerrankin kämppä johon mahtuu kuusi! Ja mä sain mun himoitsemani valkoisen joulukuusen! Just passeli meillle. Siitä vaan puuttuu vielä koristeet, ne on Ikeassa odottamassa.. Valotkin siinä oli, mutta pikku-Mauri kävi leikkauspöllyissä vähän järsimässä johtoa poikki.. Onneksi sen saapi korjailtua ennalleen helposti :-)

Tässä hieman meidän jouluista olohuonetta/ruokanurkkaa vähän joka nurkalta kuvailtuna. Muut huoneet ei oikein ole kuvauskunnossa, makuuhuoneessa on räjähtänyt nimittäin pommi!

Tässä aloin jo miettimäänkin, milloin saa ostaa torttutaikinaa ja tehdä ekat tortut ja leipoa piparit? Koska koska? Joko saa? Nyt?

En tiedä milloin musta näin jouluhullu tuli, mutta mä nautin nyt! Nuo expeditin turkoosit laatikot on tarkoitus lähipäivinä vaihtaa makkarista valkoisiin kukallisiin.. Vähän on ristiriitaiset nuo turkoosit kaiken tämän punaisen keskellä!

Ikkunasta näkee myös hieman meidän parvkkeen sinisiä valoja; Paapi pujotteli ne kananverkkohässäkkään ja mun mielestä ne näyttää oikeinkin kivalta, kun kadulta päin katselee meille. Kyllä, meillä on pakko olla kanaverkkohässäkkä.. Karvapyllyt karkaili kesällä parvekkeelta 1. kerroksesta niin tiheään tahtiin, ettei mamma enää jaksanut isin kanssa olla kissametsällä! :D Nyt saavat lapset ulkoilla silloin kun huvittaa, ei haittaa vaikka mamman silmä hetkeksi vähän välttää...

Kahden viivan tikku

Ajattelin, että haluan jakaa sen päivän, jolloin kaksi viivaa ilmestyi tikkuun, sillä se oli itselleni ainakin hyvin ikimuistoinen päivä.

Päivä oli syyskuinen maanantai ja ilman mitään kummempia heräilin, Jostain syystä selailin puhelimestani sovellusta, jonne merkitsen aina kuukautisten alun ja lopun ja muita tärkeitä asioita. Huomasin samalla, että menkkojen olisi pitänyt alkaa perjantaina. Ne ovat hyvin säännölliset, eikä tällainen muutaman päivän myöhässä olo ole normaalia. Olonikin on melko normaali. Laitoin vain kaverille viestin asiasta ja hän totesi että tee testi, hän tuo kahville tullessaan sellaisen mukanaan.

Aloinkin kyteä ajatusta siitä, että mitä jos meille tulisikin vauva? Jotenkin kliseisesti kuin salama kirkkaalta taivaalta minut valtaa huono olo ja juoksen vessaan. Oksennushan siinä lensi, mutta vain pienesti. Ajattelin, että kyllä kroppani vain pottuilee minulle kovastikin nyt asiasta, kun päästin ajatusken valloilleni vauvasta. En siis uskonut.

Kaveri saapui ja toi tikun tullessaan. Pissasin tikkuun, ja tietenkin päin honkia sen. Luulen, että jännitti liikaa enkä malttanut pitää tikkua kontrolliviivaan saakka. No, ei muuta kuin jännitystä odottamaan lisää, jotta lähden hakemaan uuden testin.

Tätä aiemmin ajatuksissani alkavat mylviä hetket aiemmilta viikoilta, jolloin lihakseni ovat olleet kuin hakatulla ja tissit aivan täysin kosketusarat. En kuitenkaan ole antanutkaan ajatusta mahdolliselle raskautumiselle vaan ajatellut, että jokin flunssa sieltä tekee tuloaan ja joka paikkaa kolottaa. Myös sairaalloisen väsymyksen laitoin "tulevan flunssan" piikkiin.

Kaveri tuo nopeasti ovenraosta uuden testin ja kiitää omille asioilleen. Tällä kertaa yritän pysyä rauhallisena ja tehdä testin oikein. Olen siis kuitenkin testejä tehnyt pari aikaisemmin, mutta silloin olen ollut vain kylmän viileä ja asenteella "Ei siellä kuitenkaan mitään ole". Nyt tein testin ja jäin odottamaan. Kontrolliviiva ilmestyy. Odotan.. Odotan... Kunnes toinenkin viiva alkaa ilmestyä tikulle. Olen edelleen hämmentynyt, olen varma että tein jotain taas väärin. Otan tikusta kuvan kaverille.

Vastaukseksi tulee: "Erittäin vahva positiivinen, onnea mamma! <3 "

Siinä sitten silmät suurena ihmetellä asiaa, voiko tämä olla mahdollista mitenkään. Kyllä se näköjään voi. Sekavat tunteen valtaavat kehon ja alan itkemään. Lähetän kuvan tikusta Paapille, ja menetän malttini kun hän ei vastaa HETI. Sitten päätän soittaa. Hän vastaa ja alan itkemään puhelimeen. Aiemmin päivällä olin ounastellut hänelle kuitenkin poisjääneistä menkoista ja hän kehotti tehdä testin. Itkun seasta puhelun aikana pystyn vain sanomaan "Se on positiivinen!" Paapi sanookin, että eikö se ole hyvä asia? Itken ja nauran samaan aikaan että on on, mutta olen niin sekaisin, etten tiedä mitä sanoa tai tehdä.


Tästä tikusta se kaikki ajatus sitten lähti, että meille tulee vauva; meistä tulee äiti ja isi. Tämä vauva on erittäin toivottu. Hämmennyin itse siitä, miten nopeasti raskauduin. Mieltäni on useamman vuoden mietityttänyt se, voinko saada lapsia ollenkaan, kun taustalla on useita tekijöitä, jotka ovat mietityttänyt vaikuttavatko ne tulevaisuudessa. Pillerit jätetty pois kesäkuun alussa ja menty periaatteella, tulee kun on tullakseen - jos tulee. Ja hän päätti ilmoittaa tulostaan 8.9. Pieni morkkishan siinä plussaamisen jälkeen ehti myös tulla, kun oli viihteellä ollut tasaisesti joka perjantai vähintään muutaman ottamassa.. Ajattelin kuitenkin, että se on niin pieni vielä, jos ne kerrat olisivat olleet hengenvaaraksi, ei pieni olisi edes tänne asti kestänyt.

Nyt on kasassa rv 16+0 ja laskettu aika 13.5.2015.

-Tiija

Perhe on pahin

Aattelinkin, että voisi olla paikallaan esitellä vähän perhettä.. Mies ja karvapyllyt siis! Tulossa kuvapläjäys kissoista, sillä olen sitä mieltä ettei kissakuvia voi koskaan olla liikaa... Eihän?

Minä itse. Juurikin tukkatohtorilta saapuneena!

Minä ja Paapi, kesällä 2014 ystävän häissä

Mauri!

Siru -pötkylä!

 

Ystävät <3

Ja liuta karvapyllyjen kuvia siis <3. Nämä ovat meille hyvin rakkaita. Siru tuli meille jo aikuisena, pääsiäisenä 2014. Tuli vähän huonommista olosuhteista, oli pelännyt lapsia kovasti kun lapsi oli kuulokkeilla lassonnut niin, että Siruun on osunut. Siitä sitten tyttö reipastui kovasti ja on kokenut nyt vanhasta kodista uuteen kotiin muuton, Tampereen sisäisen muuton meidän kanssa toiseen kotiin. Hyvin on tyttö sopeutunut. Aivan unelma kissa, kiltti luonteeltaan, vaikka aluksi arasteleekin uusia ihmisiä. Nopeasti kuitenkin etenkin nykyään tulee ihmisten ilmoille.

Kesällä 2014 alettiin ajatella Sirulle kaveria, kun oli niin usein yksin. Päädyimmekin sitten hakemaan kotikonnuiltani päin Etelä-Pohjanmaalta Mauri -pojan. Mauri tuli meille siis pentuna, 3kk ikäisenä ja hän on oikein kiltti, ihmisrakas ja vilkas tapaus. Myös unelmaluonne kissalle.

Aluksi nämä toki sähisivät toisilleen eikä Siru olisi millään ottanut vastaan uutta tulokasta, mutta vajaan viikon kuluessa jo pystyttiin syömään yhtäaikaa vierekkäin. Siitä pikkuhiljaa nämä ovat ystävystyneet ja nykyään leikkivät kovastikin yhdessä. 

Näitä karvapyllyjä en vaihtaisi pois. Vähän tietenkin jo etukäteen arveluttaa ja jännittää, miten Siru suhtautuu vauvan tuloon. Luulen, että kun tyttö on näyttänyt sopeutumiskykynsä, hän oman aikansa kuluessa tulee myös vauvan hyväksymään. Ja tietenkin olen itse varovainen, etteivät kissat pääse satuttamaan vauvaa. Sitä en ala tekemään, etteivät kissat saa olla kosketuksessa vauvaan ollenkaan - silloinhan ne varsinkin alkavat kummastelemaan mikä se piiloteltava paketti on, jota ei saa edes nähdä tai haistaa. :-)

-Tiia

P.s. Tänäään poks 15+5 ja nyt on kyllä masu pompannut esille. Kaverin luona ollessani hän huomasi heti, että ompas masu kasvanut! Ja nähtiin viimeksi.. Pari viikkoa sitten?

Kaikella on alkunsa..

Heippa vain, vai miten sen nyt sitten ilmaisisikaan!

Täällä kirjoittelee 23-vuotias naisenalku, tuleva mamma. Se, mitä tämä blogi tulee sisältämään, on varmasti paljon odotusajasta, hankinnoista. Mamma-asiaa siis luvassa!

(Tietenkin osittain myös höystettynä karvakavereiden kuvilla, sillä talouteen kuuluu kaksi kissaa, Siru 3,5vee ja Mauri 6kk.)

Ajoittain saatan myös innostua kuvaamaan meidän 'valtavaa' kaksiotamme, jossa tällä hetkellä siis avomieheni kanssa asun :-) Välillä iskee sellainen sisustusvimma, mikäli rahatilanne sen vaatii.

Hieman siis itsestäni; ylläolevien lisäksi tässä täytyisi sosionomin paperit kuroa kasaan ennen toukokuuta. Opinnot siis jo venyivät; olisi jouluksi pitänyt valmistua mutta alkuraskaus vei voimani ja mielenkiintoni koulua kohtaan. Asustellaan Tampereella. Mielenkiintona tällä hetkellä ainakin kirppareiden kiertely ja ystävät. Kliseistä. Mutta niin se vain on.

Näiden lyhyiden alkusanojen saattelemana toivon, että tämä blogi ottaisi tuulta alleen ja itsellä säilyisi mielenkiinto tätä päivitellä mahdollisimman usein!


-Tiija