keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Akjax Traper yhdistelmävaunut

.. ne on ne meidän saapuneet vaunut! Piti jo aiemmin tehdä postausta, mutta sitten tuli kaikkea tärkeämpää; räkä poskella nukkumista, pyllyn rapsuttelua jne. Kyllä te tiedätte, kotona olevan arki ON rankkaa!

 Eli vaunut tilattiin meille www.lauranlastentarvike.fi kautta. Siellä voi valita jo valmiista kuoseista, tai sitten valita jopa sadoista eri kuosivaihdoista ja kustomoida omat. Me tietenkin kustomoitiin omat, sillä päähänpinttymä oli molemmille tullut, että halutaan limenvihreät vaunut. Tästä olen jo aiemminkin puhunut postauksessa, kun kerroin löytäneeni NE vaunut. Viime viikolla ne sitten saapuivat. Ei varmasti yllätä, että mulla oli jälleen kaksi erittäin avuliasta kokoajaa apuna.



Kuljettajaa oltiin jo ikkunalla vastassa..


Paketti otettiin eteisessä vastaan..


Purkamisessa autettiin _erittäin_ intensiivisesti.

Näiden avustuskuvien saattelemana päästäänkin itse aiheeseen, eli vaunuihin. Ensimmäisenä on heti sanottava, että en saa kuviin vangittua oikeita värejä. Todellisuudessa vihreä on todellakin vihreä, ei hailakkapliisu vihertävänkellertävän mikälie. Minkäs sille voi kun ei osaa kuvata oikeaa sävyä. Postauksen lopussa linkki, mistä vaunut tilasin. Siinä olevassa kuvasta näkee miten vihreät nämä oikeasti ovatkaan! 

Mutta, hieman vaunuista mitä kaikkea ominaisuuksia ne sisältääkään:

* Yhdistelmävaunut; vaunut ja rattaat samassa paketissa

* Pehmeä kantokoppa, aurinkolippa irrotettavissa

* Heittoaisa, joten pystyy työntämään vauvan kasvot tai selkä menosuuntaan - mitenpäin itseä sattuu miellyttämään.

* Kahdet jalkajarrut edessä ja takana. Tästä sanottakoon sen verran, että kun vaunut ovat vaunuina selkä menosuuntaan päin, jalkajarru on hieman jämäkkä. Toisella puolella siis "helpompikäyttöinen" jarru. Pidin kuitenkin siitä ominaisuudesta, kun tämän ensinnä mainitun jarrun lukitsee, siinä on "hytkyttely"toiminto eli voi vaunuja hytkytellä paikallaan ja ne joustaa mukavasti :)

* Työntökorkeus säädettävissä aisalla sopivaksi korkeudeksi. Kätevä varsinkin julkisella liikenteellä liikuttaessa kun aisan saa taitettua "kattoa kohti", ettei ole ihmisten tiellä. Hankala ehkä käyttää kaksin käsin yksin, mutta tähänkin on jo omat keinot keksitty ;)

* Rattaissa säädettävä selkänoja aina istuma-asennosta täysin makuuasentoon ja pari säätöä siinä välillä. Lisäksi 5-piste turvavyöt.

*  Ostoskori alhaalla. Tämän tilavuudesta on paha mennä sanomaan mitään, sillä käytännön kokemusta vielä ei ole. Eiköhän sinne ainakin ne muutamat maitolitrat ym pienet mahdu. Viikon ostoksia muutenkaan tuskin lähden vaunuilla hakemaan ;)

* Kuomussa tuuletusaukko sekä kurkistusaukko. Varmasti kätevät kesällä. Lisäksi paljon heijastimia jo valmiiksi! Tästä iso plussa.


* Kankaat "monessa" osassa, eli pystyy kyllä muokkaamaan omaan käyttöönsä juuri passeliksi (kesä- ja talvikäyttöön jne)

* Mukana sadesuoja ja hyttyssuojat, kulkevat valmiina mukana siihen tarkoitetussa pussukassa.

* Hoitolaukku

* Kokoon taitettavat + irrotettavat pyörät (Pyörät isot kuulalaakeroidut ilmakumirenkaat, luulisi kulkevan maastossa kuin maastossa.)


Vaunut koottuna.
Edestä


Kuulalaakeroidut ilmakumipyörät sekä ostoskori

Kantokoppa. Näkölipan ja peitto-osan saa pois.



Rattaat

Rattaat edestä. Tykkäsin tuosta muovilla suojatustaturvakaaresta sekä jalkapidikkeestä.

Rattaat takaa; tästä näkee kurkistus- ja tuuletusaukon sekä jonkin pienen apinan täydessä avussa. Tiedättehän, ne joilla on pieniä lapsia, meininki on kutakuinkin samanlaista näiden kanssa. Mitään ei tehdä yksin..




Kasattuna. Menevät vieläkin pienempään tilaan jos renkaat irrottaa. Meillä tähän ei ole tarvetta, sen verran iso takakontti autosta kuitenkin löytyy. Vaunut painavat  n. 15kg ja helppo koota ja kasata!

Hoitolaukku. Tästä vielä mietin, tuleeko käyttöön. Hihnassa kätevä nepparisysteemi, joten laukun saa "kiinnitettyä" aisaan ettei se heilu ja putoa joka suuntaan.

 Kaikenkaikkiaan nyt ilman koeajoja itse tähden kanssa ei luonnollisesti ole voitu suorittaa, joten on vaikeaa arvioida miten vaunut _oikeasti_ toimivat käytännössä. Kuitenkin pienten kotona työntämisien ja leikkimisien parissa voisin sanoa näiden olevan oikein näpsäkän oloiset! Kevyet työntää ja tykkään, että erilaisia ominaisuuksia on niin paljon, että vaunut pystyy muokkaamaan omia käyttötarpeita vastaaviksi!

Näitähän ei tietenkään voi verrata lastentarvikeliikkeiden 1000e vaunuihin sillä nämä eivät sitä ole. Mutta sanoisin, että hinta-laatusuhteeltaan oikein hyvät! Ainoat pienet miinukset mitä keksin ja mietityttää on muoviosat joita on melko paljon; miten ne kestävät käytössä, neppareiden kiinnityksen pysyminen ajan saatossa.. Mutta mielestäni nämä ovat pieniä miinuksia siihen, että vaunuja hoitaa ja käyttää asiallisesti ja muuten erittäin hyvän oloiset! Suosittelen siis ainakin harkitsemaan, mikäli budjettina ei ole 1000e! (En siis mitenkään kritisoi 1000e vaunuja, meillä itsellä ei ollut niin paljoa budjettia laittaa vaunuihin :) )

Vauvat vaunuissa. Ei meille oikeasti mitään vauvaa tule. Tilasin vaunut kissoille. Ei vaan. Silmä kun vähän vältti, heti molemmat olivat testaamassa ja hyväksymässä nämäKIN. Ja se, ketä kauhistuttaa että kissat saa meillä olla vapaasti vauvantarvikkeiden seassa, mulle se on ok koska karvoja kuitenkin on kaikkialla muutenkin ja siedätyshoitoa vauvalle! Sänkyyn kissat eivät kyllä tule menemään kun vauva nukkuu. :) Antaa kissojen tutustua rauhassa, niin uutuudenviehätys katoaa ja itse tähden saavuttua nämä tavarat luultavasti kiinnostaa vähemmän. (Tämä on sitä toiveajattelua) ;)
Ja tosiaan, tässä linkki, josta tilasin vaunut;

 http://www.lauranlastentarvike.fi/epages/GPL.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/23072008-84852/Products/2724

Kuvassa näkyy oikea sävy, miltä meidänkin vaunut vihreän osalta näyttävät!



Tälläisiin kuulumisiin täältä. Tänään rv poks 30+0. Kamalaa, miten aika on mennyt niin nopeasti. 8vkon päästä on nyytillä lupa jo tulla maailmaan. :) Miettikää!


-Tiia





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti